lauantai 19. helmikuuta 2011

last friday night

Heissaan! Kulunut viikko oli suhteellisen tylsä, mutta eilinen korvasi sitten kaiken. Aamulla ajattelin että tiedossa on ihan normaali koulupäivä, mutta sitten päätinkin lähteä päivällä katsomaan vanhojen tansseja. Olin kyllä vähän pettynyt pukuihin, ei ollut oikein mitään mikä olisi aiheuttanut 'wow' elämyksen. Nomutta tansseja oli ihan kiva katsoa. 

Tanssien jälkeen lähdin bussilla keskustaan ja vilkuilin kelloa, mulla oli noin viisi minuuttia aikaa  ennenkuin se bussi tulisi jolla pääsen kotiin. Halusin väkisin mennä ostamaan karkkia, joten kiirehdin kauppaan ja huomasin että siellä oli aika paljon jonoa. No, karkit haettuani menin siihen jonoon ja kärsimättömästi siinä pyörin. 

Yhtäkkiä varashälyttimet alkoi soimaan. Jonkun naisen kamoissa oli ilmeisesti joku viivakoodi-ongelma tai jotain, en ehtinyt jäädä seuraamaan tilannetta tarkemmin hemmetin bussiaikataulut. Siinä tuli sitten mun vuoroni mennä maksamaan ja kun oli saanut vaihtorahat takaisin, lähdin pikakävelyä bussipysäkille. 

Ennen sitä pysäkkiä on semmoinen tori, jonka laidalla mun intuitio alkoi pelaamaan ja aloin meneen puolijuoksua. Kakskyt metriä ennen kun olin pysäkillä, kulman takaa tulee mun bussini. Pinkasin sitten juoksuun samalla sisäisesti huutaen 'FFFUUUUUU-', loikkasin pysäkille ja heilutin kättäni niin vimmatusti. Ja mä ehdin! :-----D Oli aika voittajafiilis. 


Illalla oli sitten vanhojet jatkot ja mentiin sinne kaveriporukalla. Meno oli aikas mukavaa :D Päädyin kaverille yöksi ja kipitin sieltä reilu tunti sitten kotiin. Että semmoinen oli mun perjantai, mites teillä?

Kuvat we♥it

hups toi katy perryn kappale on näemmä jo tokaa kertaa mun blogissa :D

Ei kommentteja: