sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

mulkosilmäinen ja torahampainen

Kulunut viikko mulla olikin niin täynnä menoa, etten juuri kotona ehtinyt olemaan. Aloitetaan loogisesti maanantaista.

Maanantai- iltana siis menin kaverilleni yöksi, sillä aamulla oli aikainen herätys. Ja suuntana siis Tallinna. Mähän olen tosin koko loman saanut herätä siinä kuuden aikaan töitten takia, ei siinä mitään. Joten, tiistaina aikaisin aamulla lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä, mä nukuin leppoisasti puolet matkasta. Helsingistä siirryttiin auton kanssa laivaan, ja chillailtiin siellä.

SE ONNEN HETKI KUN LÖYSIN NÄITÄ KARKKEJA! ♥ Mun käsittääkseni näitä saa Suomesta vaan irtsareina, kertokaa toki jos näitä pusseja jossain myydään?


Niin, miksi mä olin siellä Tallinnassa? Kyseessä ei suinkaan ollut mikään perinteinen shoppailureissu, vaan tididididiidi! Oltiin 30 seconds to Marsin keikalla! Välillä kyllä tuntu että oikeesti kuollaan sinne kun ihmismassa vyöry aika ajoin päälle, mutta hengissä selvittiin. Ja kivaa oli!

Keikka oli siis tiistai-iltana, ja kun se loppu, oli armoton jano ja väsy, ja oli vielä tarkotuksena kävellä hotellille. Päätettiin sitten kuitenkin ottaa bussi, eikä se maksanutkaan mitään o_o  Kun selvittiin hotelliin, olin niin väsynyt että kun lysähdin sängylle en jaksanu enää liikahtaa mihinkään. Joka paikkaa särki :D 

Keskiviikko-aamuna lähdettiin Superalkon kautta satamaan, ja Baltic Princessillä kotia kohti.

JEEI laivalla söin ihanan macaron- leivoksen! IT WAS DELICIOUS!!!111 Kukaan täysjärkinen tuskin kuvaa jälkiruokaansa? Ó_ó

Karkkia nyt tietysti tuli ostettua vähän enemmänkin, mutta en kokenut tarpeelliseksi kuvata niitä :D Löysin jotain muuta pientä kivaa:


Bling bling- viila maksoi pari euroa, ja no, viiloja nyt tarvitsee aina.
Ihania jääkaappimagneetteja, 3e/kpl. Niin mua!

Tää on itseasiassa torstaina ostettu ihan Suomesta, mutta esitellään nyt samaan syssyyn. Eli Labellon fruity shine cherry- huulirasva, joka antaa punaiseen vivahtavan sävyn huulille. Tykkään! Maksaa pari kolme euroa. 

Anyways, reissu oli tosi mahtava, samoin seura! Ja juhannuksesta mulla on sanottavaa tasan sen verran että tuli vietettyä laatuaikaa kavereiden kanssa :D

maanantai 20. kesäkuuta 2011

quickie

Hahah ehdinpäs vielä tulla näyttämään mun reissukynteni! Kiire painaa päälle mutta halusin nää alta pois :D
 Mun päässäni tää näytti ihan erilaiselta, mutta ihan kivaa vaihtelua nää kynnet toivat. Jälleen kamera valehtelee, tuo Snowcrystalin lakka kun ei ole noin sininen, vaan lämpimämpi.
Alla siis Snowcrystalin lakkaa sävy 445 ja kärjissä Models Ownin Scarlet Sparkle.

HUOM! vielä jos joku ei ole huomannut edellisestä postauksesta, olen pari päivää tosiaan poissa enkä siis voi julkaista kommentteja yms. Mutta palailen tosiaan matkapostauksen kanssa loppuviikosta :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

don't stop the party

Eilen tuli vähän juhlittua syystä jos toisestakin, ja kynnet näyttivät tältä:

Alla jälleen kerran H&M I'm a Saint ja kärjissä Models Ownin Silver Spangle.


Meikä lähtee huomenna Tallinnaan (okei, vasta tiistaina mutta huomenna jo lähden kotoa) ja tuun takaisin ilmeisesti keskiviikko-iltana. Loppuviikosta on sitten varmaankin vuorossa jonkinlaista matkapostausta :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

what do my eyes have to do with breathing?

Pikainen päivitys tähän väliin!

Kuten kuvasta varmaan huomaa, kynnet ovat taas lyhentyneet. Ne meni töissä niin huonoon kuntoon että oli pakko pätkästä.
 Tällä kertaa ei ollut mitään ihmeellisempiä koristuksia, vain H&M:n Happily Ever After. Näihin kynsiin laitoin kolme kerrosta, ja sain peittävän lopputuloksen, mutta oikeastaan aika kivannäköiset saa yhdelläkin kerroksella. Kimaltaa ihanasti auringossa :3
Tämä lakkahan on hyvin samankaltainen OPIn Princesses Rule! - lakan kanssa, tein aiheesta talvella postauksen, jos jotakuta kiinnostaa, se löytyy tästä :)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

JUICYLICIOUS!!!

Mun piti postata jo aikasemmin tällä viikolla, mutta kun oon töistä selvinny kotiin, oon ollu niin poikki että en oo jaksanu alkaa mitään tekeen D: Viime viikolla tein kuitenkin seuraavanlaiset kynnet, joista tykkäsin kyllä tosi paljon mutta kuvasta en tykkää. Whatever.

 Alla siis H&M:n I'm a Saint, koko kynnen päällä Anytimen Sparkling Fizz/Kuplajuoma, ja kärjissä Wet'n'Wildin Sparked.



Tässä vähän aika sitten kerroin haaveestani omistaa Juicy Couturen kaikki hajuvedet. Ja nyt on ensimmäinen saatu! Nimenomaan saatu, sillä viime viikonloppuna ollessani kaverini yo-juhlissa, hän lahjoitti Viva La Juicyn mulle! Mulla luultavasti oli aika WTF-ilme :D Oon hurjan onnellinen tästä, kiitos vielä kerran! ♥
Juicy Couture- Viva La Juicy. Ah

Muutenkin elämä tuntuu taas sujuvan aikas mukavasti :)

perjantai 3. kesäkuuta 2011

partying with all these villains

Tällä viikolla on ollut ihan uskomattomat kelit, ihanaa! Koulukin loppui jo tiistaina niin oon ehtinyt ihan lomailemaankin, maanantaina mulla alkaa kesätyöt nii meneekin sitten lähes koko kesäkuu töissä. Viime postauksessa mainitsinkin Idis-reissusta, ja tämmöistä sieltä tarttui mukaan:

 Huulikiillot H&M, ylempi, Pink Flamingo, maksoi 0,95 e ja alempi, Strawberry Mint muistaakseni 2,95 e.
 Bongasin H&M:ltä myös uusia lakkoja, enkä osannut päättää minkä ottaisin, joten otin kaikki kolme :D Vasemmalta alkaen Sea Pearl, Ocean Sand ja Blue Wave. 2,95/kpl.
Glitteristä löytyi kympillä kivat aurinkolasit.

Mulla olis taas kaikkee postattavaa mutta pitää nyt vähän priorisoida. En osaa yhtään sanoo kuinka nyt kesällä tuun päivitteleen, varmaan riippuu aika paljon säästäkin. Kesällä haluun kuitenkin olla huoleton enkä haluu ottaa turhaa stressiä mistään. Mutta jotain aina välillä varmasti tulee :)

Huomenna olisi tiedossa yhden kaverin yo- juhlat, ja illemmalla luvassa koulujenloppumisenjuhlintaa (vaikka mulla se koulu jo tiistaina loppukin :D) eli selvästi hyvä päivä !