sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

mulkosilmäinen ja torahampainen

Kulunut viikko mulla olikin niin täynnä menoa, etten juuri kotona ehtinyt olemaan. Aloitetaan loogisesti maanantaista.

Maanantai- iltana siis menin kaverilleni yöksi, sillä aamulla oli aikainen herätys. Ja suuntana siis Tallinna. Mähän olen tosin koko loman saanut herätä siinä kuuden aikaan töitten takia, ei siinä mitään. Joten, tiistaina aikaisin aamulla lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä, mä nukuin leppoisasti puolet matkasta. Helsingistä siirryttiin auton kanssa laivaan, ja chillailtiin siellä.

SE ONNEN HETKI KUN LÖYSIN NÄITÄ KARKKEJA! ♥ Mun käsittääkseni näitä saa Suomesta vaan irtsareina, kertokaa toki jos näitä pusseja jossain myydään?


Niin, miksi mä olin siellä Tallinnassa? Kyseessä ei suinkaan ollut mikään perinteinen shoppailureissu, vaan tididididiidi! Oltiin 30 seconds to Marsin keikalla! Välillä kyllä tuntu että oikeesti kuollaan sinne kun ihmismassa vyöry aika ajoin päälle, mutta hengissä selvittiin. Ja kivaa oli!

Keikka oli siis tiistai-iltana, ja kun se loppu, oli armoton jano ja väsy, ja oli vielä tarkotuksena kävellä hotellille. Päätettiin sitten kuitenkin ottaa bussi, eikä se maksanutkaan mitään o_o  Kun selvittiin hotelliin, olin niin väsynyt että kun lysähdin sängylle en jaksanu enää liikahtaa mihinkään. Joka paikkaa särki :D 

Keskiviikko-aamuna lähdettiin Superalkon kautta satamaan, ja Baltic Princessillä kotia kohti.

JEEI laivalla söin ihanan macaron- leivoksen! IT WAS DELICIOUS!!!111 Kukaan täysjärkinen tuskin kuvaa jälkiruokaansa? Ó_ó

Karkkia nyt tietysti tuli ostettua vähän enemmänkin, mutta en kokenut tarpeelliseksi kuvata niitä :D Löysin jotain muuta pientä kivaa:


Bling bling- viila maksoi pari euroa, ja no, viiloja nyt tarvitsee aina.
Ihania jääkaappimagneetteja, 3e/kpl. Niin mua!

Tää on itseasiassa torstaina ostettu ihan Suomesta, mutta esitellään nyt samaan syssyyn. Eli Labellon fruity shine cherry- huulirasva, joka antaa punaiseen vivahtavan sävyn huulille. Tykkään! Maksaa pari kolme euroa. 

Anyways, reissu oli tosi mahtava, samoin seura! Ja juhannuksesta mulla on sanottavaa tasan sen verran että tuli vietettyä laatuaikaa kavereiden kanssa :D

4 kommenttia:

Saara kirjoitti...

kivoja ostoksia oot tehny ja kuulosti tosi kivalta viikolta ! (:

mmajee kirjoitti...

Kiitos ja kiva viikko se olikin :)

Janita kirjoitti...

Miekii olin tuolla konsertissa just jossaa ihan sun takana :DD
Oli ihan mahtavaa ja varmaa aina mahtavaa ku pääsee lempibändin keikalle :3

Tykkään sun blogista kovasti ja kynnet on söpöi :3

mmajee kirjoitti...

Aaw kiitoksia paljon <3